Joulukuusen koristeita

Joulukuusen koristeet

Oletko jo käynyt hakemassa varastoista joulukoristeet? Onko niillä enemmän tunnearvoa vai kestävätkö ne aikaa myös esteettisesti? Uusitko tai keräätkö koristeita vai oletko kenties minimalisti, joka ei juuri kotia korista?

Olen kiintynyt lapsuuden kotini joulukoristeista erityisesti yhteen enkeliin, jonka äitini asettaa yleensä heti joulutähden alapuolelle. Siinä on symboliikkaa. Kuusessa on myös kultaisia lintuja, jotka lapsuuden mielikuvissa olivat todella arvokkaita, otettiinhan ne esiin juuri juhlaksi. Joulukuusemme koristeina oli myös pieniä kelloja. Vieläkin kuulen korvissa niiden kilahtelun, kun asettelimme joulupalloja ja tonttuja paikalleen.

Joulupalloja ja koivukristalleja

Joskus opiskeluaina tein ystävättäreni kanssa sanomalehdistä ja liisteristä joulupalloja. Spraymaalasimme ne metallinhohtoisiksi ja lisäsimme päälle rusetit. Ne ovat edelleenkin joulupalloina varsin toimivat.

Nykyään vanhemieni kuusessa on mukana myös Valonan koivukristalleja ja latvatähti. Vanhemieni lapsenlapsille niistä syntyy varmaan uusia muistoja. Silti yhtään ei haittaa, jos enkeli ilmestyy vielä latvatähden alapuolelle, tai jos jollain oksalla on kelloja tai kultaisia lintuja. Ja vaikka ei olisi, omissa muistoissa kuitenkin on. Kuusi elää ajan mukana. Jotain vuosikymmeniä kestävää ja sukupolvia ylittävää siinä on mukava olla.

Joulukuusen kuljetusta

Entä oma joulukuuseni? Viime vuoden joulukuusen toi tätini mukanaan Suomen kädentaidot -messuille Sastamalasta serkkuni metsästä. Se koristautui ensimmäisen kerran jo marraskuun puolivälissä messuilla. Seuraavan kerran se sai koristeet pajani ulkopuolella Helsingin Marjaniemessä, missä toivotin ihmiset muutamana päivänä popup-joulupuodiksi muuttuneeseen pajaani. Kuusi kiersi vielä parit messut ennen kuin se sai rauhoittua jouluun terassillani, mistä sen näki sisältäkin. Ihmettelin, miten joulukuusi voi kestää niin monet kuljetukset. Johtuikohan siitä, että oli jo niin aikaisin kaadettu.

Tänä vuonna päätin siirtyä kestävämpään ratkaisuun messuilla. Hankin Mosa Interiorsilta tekokuusen, joka on erehdyttävän aidon näköinen. Se toivottavasti kestää kymmenet messukäynnit. Oikeaahan ei mikään voita, mutta kuusen kuljettaminen henkilöautossa edestaas on melkoinen haaste.

Hankin jo marraskuun puolella muutamia pikkukuusia. Niitä vein MadeBy Helsinkiin, TRE Christmas Markentiin ja tulevaan popup-joulupuotiin*. Jokaisen latvassa on Valonan koivusta valmistettu pieni latvatähti.

*Valonan popup-joulupuoti on auki jälleen tulevana lauantaina 16.12. klo 10-16. Osoite Harmaapaadentie 1Ab, valkoinen talo mäen päällä, tien puoleiset isot ovet. Tervetuloa tutustumaan tuotteisiin ja hankkimaan joululahjoja ja -koristeita. Tarjoamme glögit.

TILAA UUTISKIRJEEMME

Saat 10% alennuksen
ensimmäisestä tilauksestasi

Tilaa uutiskirje

Sukella Valonan maailmaan ja tilaa uutiskirjeemme! Lähetämme kuulumisiamme uusista tuulista ja tuotteista aina silloin tällöin. Lisäksi saat -10% alennuksen ensimmäisestä tilauksestasi. Tervetuloa <3