Juttua ja jutun vierestä

23114273

Kuva: Maarti Gabrielsson, Uusimaan juttuarkistosta.

Kirjoittelen tällä kertaa blogiin muutaman näkökulman haastateltavana olemiseen. Se on ajankohtaista, koska viime viikkoina Pohjalainen, Taito, Uusimaa ja Keski-Uusimaa ovat kirjoittaneet tuotteistani ja/tai yrityksestäni.

Pelkään aina rönsyileväni kertomuksissa sinne ja tänne niin, että toimittajalla on työ ja tuska etsiä punaista lankaa juttuunsa. Useimmiten se on turha huoli, vaikka rönsyjä kertomuksissa riittääkin.

Näkyvyyden ja myynnin lisäksi tällaisista jutuista poikii muutakin. Aune Warosen kirjoittaman Pohjalaisessa olleen jutun jälkeen vanha lauluopettajani Raila Peltokoski Vaasan kuulaopistosta ajoi tapaamaan minua Kristiinankaupungin avoimet portit -tapahtumaan. Kohtaaminen liikutti meitä kumpaakin. Olemme viimeksi tavanneet ollessani 19-vuotias.

Maarit Gabrielssonin kanssa juttelimme asiasta ja asian vierestä aina korkeiden vuorten valloituksiin Uusimaan jutun kirjoittamisen yhteydessä. Olin tosi otettu Maaritin kannustavista sanoista ja energisestä olosta. Koska työni on paljon itsekseni olemista ja tekemistä, tällaisilla kohtaamisilla on vielä aivan erityinen arvonsa.

Uusimaan artikkeli löytyy tästä linkistä

Muutama viikko sitten Japanilainen kuvausryhmä kävi tekemässä parin minuutin pituisen filmin japanilaiselle televisiolle & happy -nimiseen ohjelmaan. Kuvauksissa sain ohjeeksi koota koruja ja kirjoittella ja luonnostella päiväkirjaani. Jos se osuus tuli mukaan, niin lukijoita päiväkirjalleni tuli arvoiden mukaan 10-12 miljoonaa. Kirjaa ei siitä päätellen voi sanoa kovin yksityiseksi. Kuvausryhmän toi mukanaan Juha Laitinen.

untitled

untitled

untitled-3

TILAA UUTISKIRJEEMME

Saat 10% alennuksen
ensimmäisestä tilauksestasi

✨ ILMAINEN POSTITUS yli 60e tilauksiin kotimaassa ✨

X

Tilaa uutiskirje

Sukella Valonan maailmaan ja tilaa uutiskirjeemme! Lähetämme kuulumisiamme uusista tuulista ja tuotteista aina silloin tällöin. Lisäksi saat -10% alennuksen ensimmäisestä tilauksestasi. Tervetuloa <3