Kotimaisia lempituotteita Valonalaisten kodeissa

Numero 21, hymyilevä nainen pitää kädessä kulhoa, jossa pipareita, sekä tiskirätti ja kuviollinen lautasliina

Joulukalenterin 21. luukku

Joulu on antamisen juhlaa. Me Valonassa valmitamme lahjoja, mutta haluamme tässä kohden antaa joululahjan myös muutamalle suomalaiselle lempiyrityksellemme. Teemme sen paljastamalla kotiemme kätköistä kotimaisia lempituotteita ja niiden takana olevat yritykset.

Valona on suomalainen yritys, jonka tuotteiden valmistuksessa on mukana omien työntekijöidemme lisäksi valmistajia, tuottajia ja käsityöläisiä eri puolelta Suomea. Meille on tärkeää paitsi olla mukana luomassa kotimaisia työpaikkoja, myös tukea muita kotimaisia yrityksiä omilla ostovalinnoilla aina kun pystymme.

Suomalaisen työn liiton mukaan kymmenen euroa lisää kuussa suomalaisiin tuotteisiin ja palveluihin tuo vuositasolla 10 000 työpaikkaa Suomeen. Se on paljon. Haluamme nostaa esiin Suomessa valmistettuja tuotteita ja erityisesti kotimaisia pienyrityksiä, joiden tuotteista pidämme itse paljon. Lue tästä artikkelista tärpit meidän Valonalaisten suomalaiset suosikkituotteet.

 

Tummahiuksinen Elina esittelee kotimaisia lempituotteita. Hän istuu ja hymyilee kalliolla päällään vihreä takki ja valkoinen pipo, kädessä keramiikkakulho jossa piparkakkuja sekä tiskirätti ja lautasliina.
Elinan lempituotteita ovat suomalainen keramiikka, pitkäikäiset bambutiskirätit ja kauniit printit. Kuva: Liivia Pallas

 

ELINA: Kierti, Tuias ja Nuppu Print

Kiertin bambutiskirätit ovat ihan huipputuote. Ne eivät ikinä haise. Lisäksi ne vain paranevat ajan kanssa ja pesujen myötä. Suunnittelen itse koristeita ja koruja ja tavallaan ei-niin-äärifunktionaalisia tuotteita, kuin esim. tiskirättejä. Arvostan siksi tällaista arkikäyttöön soveltuvaa tuotetta. Kädessäni on himmeli-kuosilla oleva bambutiskirätti. Otan sen käyttöön seuraavaksi. Se on ollut kaapissa odottamassa jo todella kauan, kun nämähän eivät meinaa mennä huonoiksi ollenkaan.

Tuiasin keraamiset astiat ovat ihania. Tykkään siitä, että niissä näkyy käsin dreijauksen seurauksena vaihtelevuutta. Vaaleat värisävyt ovat kauniita. Minulla on syviä lautasia ja pieniä kulhoja, joista syön esimerkiksi aamupuuroni. Tuiaksen kahvila-keramiikkapaja sijaitsee Hyvinkäällä. Aion mennä sinne ystävättärieni kanssa kahville ehkäpä ensi kesänä. Tunnen Tuiasin yrittäjän, mutta uskon, että ostaisin näitä tuotteita, vaikka en tuntisikaan.

Nuppu Printin kuosit ovat kauniita ja vähän satumaisia. On melkein vaikea kuvitella, että ne ovat suomalaisen suunnittelijan suunnittelemia. Olen ostanut heidän tuotteitaan päiväkirjoiksi ja esimerkiksi vauvani ristiäisiin serveteiksi. Vauvani yhdessä mekossa on myös Nuppu Printin valmistamaa kangasta.

 

Hymyilevä Liivia esittelee kotimaisia lempituotteita. Hän istuu kalliolla lampaantaljalla, kädessä luonnonkosmetiikkaa ja päässä vihreä pipo
Liivian suomalaisia suosikkituotteita ovat pitkän eliniän omaavat vaatteet ja käsin tehty luonnonkosmetiikka. Kuva: Elina Mäntylä

 

LIIVIA: Myssyfarmi, The Natural Beauty Shop Finland ja Inkuto

Myssyfarmin Muffi -pipo on tehty lämpimästä suomenlampaan luomuvillasta. Olin pitkään etsinyt juuri tämän väristä laadukasta pipoa, joka on lämmin ja sopii silmieni väriin. Ostamalla Myssyfarmilta tuet paikallisia myssymummoja, jotka kutovat pipot käsin. Tämän pipon on neulonut Pirjo-mummo. Ostan harvoin vaatteita uutena, ja tässäpä bonus: tällä pipolla on elinikäinen takuu!

The Natural Beauty Shopin Curl Booster on mielestäni paras hiuksiin jätettävä hoitoaine kiharille hiuksille! Olen käyttänyt vuosia heidän tuotteita lapseni afrohiusten hoitoon. The Natural Beauty Shop valmistaa nämä luonnonkosmetiikkatuotteet käsin Helsingissä. Heiltä löytyy myös maailman pehmein sheavoi, erilaiset ihonhoitotuotteet ja reilun kaupan käsityöt.  Ostamalla The Natural Beauty Shopista tuet lisäksi naisyrittäjiä Itä-Afrikassa.

Inkuton afrikkalainen musta saippua on loistotuote mm. aknen hoitoon, suihkusaippuaksi ja sheivaukseen. Käytän myös heidän huippuhyvää seerumia ja aion seuraavaksi kokeilla zero waste hiustenhoitotuotteita. Inkuto valmistaa sekä afrikkalaista että suomalaista raaka-aineista luonnonkosmetiikkaa, ihon- ja hiustenhoitotuotteita, käsin Helsingissä. Inkuton tuotteita jälleenmyy mm. Ruohonjuuri ja K-Citymarket. Ostamalla Inkutolta tuet lisäksi Ghanalaisia naisyhteisöjä, jotka valmistavat raaka-aineita tuotteisiin ja saavat siitä reilun korvauksen.

 

Elina istuu kalliolla, hymyilee ja esittelee kotimaisia lempituotteitaan kädessään: värikkäät keraamiikkamukit ja punainen pannualusta ja kietaisuneule
Emilian kotimaisia suosikkeja ovat kauniit ja käytännölliset keittiön esineet sekä monipuoliset lämpimät neuleet. Kuva: Liivia Pallas

 

EMILIA: Dekorando, Johanna Ojanen ja Micas

Dekorandon huopapalloista valmistettu pannunalunen toimii hyvin käytössä ja on ihanan värinen. Dekorando on kolmen naisen yritys Vantaalla ja heidän tuotteita valmistaa käsin erilaiset naisyhteisöt Nepalissa noudattaen tarkasti Fair Trade kriteerejä. Tuen mielelläni taustalla olevaa etiikkaa.

Keraamikko Johanna Ojasen värikkäät keraamiset juomalasit ovat meidän perheemme suosikkiastioita. Ostin nämä Okra Taidekäsityökaupasta juomalaseiksi, mutta lapseni käyttävät niitä jogurttikuppeina. Minua viehättää niiden upeat värit, tuotteen minimalismi ja huolellinen viimeistely. Ojasen tuotteet valmistetaan Suomenlinnassa Helsingissä.

Micas Knitwearin harmaa kietaisuneule on aivan mahtava lämmin neule, jonka voi pukea ja kietoa usealla eri tavalla. Lanka on tosi pehmeää ja neule vain paranee käytössä. Micas valmistaa upeita neuleita ja neulemekkoja, joita saimme myös kuvauslainaan 2019 kesän korukuvauksiin. Heidän studio sijaitsee Sörnäisissä, Helsingissä.

 

Elissa esittlee kotimaisia lempituotteitaan. Hän istuu kalliolla ja hymyilee, kädessä värikäs iso muki ja heijastavat lapaset sekä päässä vaaleanruskea pipo
Elissan suomalaisia lempituotteita ovat kauniit mukit, kierrätetyt tuotteet ja kekseliäät lapaset. Kuva: Liivia Pallas

 

Elissa: Moiko, Iittala ja Kierrätyskeskus

Iittalan Taika-mukin kuosi on eläväinen, mutta silti jotenkin hillitty ja viehättävä. Omistan muutaman Taika-mukin, jotka olen nekin saanut lahjaksi. Ne ovat kulkeneet mukanani kodista kotiin ja maasta toiseen. Ruotsissa asuessani pidin yhtä töissä kahvimukinani ja ruotsalaiset kollegat olivat aivan ihastuksissaan. Sen vetoisuus on 4 dl, mikä on mielestäni aivan täydellinen koko aamuteelle. Oli hauska huomata, että Valonan pajallakin harrastetaan nimenomaan tätä samaa sinistä Taikaa kahvitauoilla!

Kierrätyskeskus on yksi vakikaupostani. Ostan hyvin vähän asioita uutena, sillä arvojeni mukaisesti suosin käytettyä, kierrätettyä tai korjattua. Helsingissä on mukavasti kirppareita ja käytettyä tavaraa kierrättäviä liikkeitä, mutta juuri Kierrätyskeskuksestä löytää ihan mitä vaan kaikkiin tarpeisiin ja kohtuuhinnalla. Tämän ihanan poltetun oranssin värisen villapipon sain tänä syksynä kämppikseltäni, joka löysi sen paikallisesta Kierrätyskeskuksesta. Käytetyn tavaran kantaminen tuo hyvän mielen, kun ajattelee säästyneitä luonnonvaroja sekä kaikkia asioita, joita tavara onkaan ehtinyt elinkaarensa aikana jo nähdä ja kokea.

Helsinkiläisen pienyrityksen Moikon Lempi-lapaset sain tovi sitten 30-vuotissyntymäpäivälahjaksi – aivan täydellinen lahja Pohjolan pimeyteen! Nämä lapaset ovat tyylikkäät ja kekseliäät: kuvio muodostaa sydämen kun pikkurillit pistää vierekkäin ja kuviot heijastavat. Pyöräilen paljon, talvellakin, joten hämärässä nämä lämpimät lapaset tuovat hippusen lisäturvaa. Lempi-lapaset ovat minulle erityisen tärkeät, sillä laulan Lempikuorossa.

 

Huom! Kyseessä ei ole kaupallinen yhteistyö, vaan suosituksemme perustuvat aitoihin käyttökokemuksiin ja joulumieleen.

 

  • Mitkä ovat sinun kotimaiset lempituotteesi?
  • Millaisia suomalaisia pienyrityksiä sinä pyrit tukemaan mahdollisuuksien mukaan?

 


Arvonta:

Arvomme kaikkien joulukalenterikeskusteluihin kotisivuillamme ja sosiaalisessa mediassa osallistuneiden kesken mieleiset korut joulun jälkeen. Arvonta suoritetaan niin, että arvomme ensin yhden 24:stä päivästä ja sitten sen päivän keskustelijoista yhden. Voit osallistua siis vaikka joka päivä. Kotisivuilla osallistut vastaamalla kysymykseen ja sosiaalisessa mediassa tarvitaan sen lisäksi tykkäys.


Iloista joulumieltä ja ihanaa joulunodotusta,

Valonan tiimi

TILAA UUTISKIRJEEMME

Saat 10% alennuksen
ensimmäisestä tilauksestasi

PIKAINEN KEVÄTALE -20% yli 60e tilauksiin. koodi/code: DESIGN20 - QUICK SPRING SALE for orders over 60e

X

X

Tilaa uutiskirje

Sukella Valonan maailmaan ja tilaa uutiskirjeemme! Lähetämme kuulumisiamme uusista tuulista ja tuotteista aina silloin tällöin. Lisäksi saat -10% alennuksen ensimmäisestä tilauksestasi. Tervetuloa <3