Valona Pariisissa Maison & Objet -messuilla

Valona booth in Maison & Objet

Terveisiä Pariisista!

Yksi pitkäaikainen unelmani on toteutunut, kun Valona on mukana Maison & Object -tapahtumassa Pariisiin Euroopan suurimmilla sisustus- ja lahjatavaramessuilla. Suunnittelimme tätä jo viime syksylle, mutta koronan takia tapahtuma oli peruttu. Tänä vuonna tuplarokotetut myyjät ja asiakkaat pääsivät jälleen messuille syksyisen kauniiseen Pariisiin 9.-13.9.2021.

Valona booth in Maison & Objet
Emilia Valonan osastolla Maison & Objet -messuilla Pariisissa.

 

Melkein tuntuu kuin itse olisin paikalla, kun seuraan etäyhteyksien välityksellä Valonen edustajien Emilian ja Timon työtä messuilla. Oma osallistumiseni on nyt etäilyä, kun 1-vuotias tyttäreni on vielä liian nuori messuapulainen enkä itse malta vielä olla hänestä kaukana. Onneksi on loistotiimi edustamassa Valonaa Pariisissa.

Messuihin huipentuu kuukausien työ. Suunnittelu, osaston monien kalusteiden kehittäminen ja rakentaminen, markkinointimateriaalit, uudet tuotteet ja etukäteiskontaktointi on todellakin vienyt oman aikansa.

Näille messuille halusin mukaan ulkopuolisen osastosuunnittelijan. Pyysin Sirpan Viiva Visualsista mukaan suunnitteluun. Hän kuunteli hyvin toiveitani ja luonnosteli toimivat vaneripöydät, -hyllyt ja isojen elementtien sijoittelun messuosastolle. Hän auttoi myös uusien korutelineiden piirtämisessä. Oikein ihana yhteistyö!

Valona in Maison & Objet fair 2021
Timo messuosastolla Maison & Objet 2021

 

Puusepän löytämiseksi meille tulikin haasteita. Siitä hetkestä, kun messujen tapahtuminen oli vihdoin varmistettu siihen pisteeseen, kun kaiken piti olla valmista, ei ollut paljon aikaa. Lukuisten en ehdi -vastausten jälkeen sain monitaituri-isäni suunnittelemaan osaston kalusteiden teknisen toteutuksen ja valmistamaan kalusteet.  Kaikkien kalusteiden piti mahtua 80 x 120 cm eurolavalle ja olla helposti rakennettavissa ja purettavissa. Oman haasteen toin itse mukaan sanomalla, että pöydissä ei saa näkyä ruuveja pinnassa. Toivottavasti asiakkaat ymmärtävät arvostaa tätä pieteettiä.

Mukana valmisteluissa olivat myös laserleikkaajamme, jotka leikkasivat korutelineet messuja varten. Ne onneksi menevät oikein pieneen tilaan.

Puukoruja Maison & Objet -messuilla
Puukoruja Maison & Objet -messuilla 2021

 

Eurolava saatiin loppujen lopuksi niin kompaktiksi paketiksi, että jopa Schenkenin kuljettaja sitä kehui. Turhaan olin sitäkin murehtinut ja öitä valvonut. Merkittävässä roolissa oli Emilia, joka tuotannon ja myynnin ohella hioi, lakkasi ja maalasi osastokalusteita. On kyllä mahtavaa, kun on ympärillä useita monitaitajia.

Edellä mainittujen lisäksi Maison & Objet -messujen osastoon ovat vaikuttaneet myös valokuvaajat, joiden kanssa Valona on tehnyt yhteistyötä. Tällä kertaa seinäkuvissa ja pyötien vaneripintaan tulostetuissa kuvissa näkyi Juha Karolan, Liivia Pallaksen ja Markus Kiilin ottamia valokuvia. Mallina monessa kuvassa toimi Janina Koski.

Omasta tiimistämme kaikki osallistuivat messujen valmisteluihin. Elissa kirjoitti markkinointimateriaaleja, joiden ansioista saimme Valonan uutuustuote Mini-himmelin messujen kuratoituun näyttelyyn. Markus hoiti yhteydenpitoa, maksuasioita ja paperitöitä sekä piirsi puhtaaksi korutelineitä ja toimi yleisenä taustatukena tapansa mukaan. Emilia hoiti tuotannon ja protojen valmistuksen lisäksi messukalusteiden maalausta ja pyöritti samalla tuotantoa ja asiakkaiden yhteydenpitoa. On ihana, kun ympärillä on taitavia ja innostuneita ammattilaisia.

Sculptural exhibition details in Maison & objet fair
Valonan uutuustuote Mini-Himmeli valittiin messujen kuratoituun näyttelyyn, sen veistoksellisia muotoja edustavaan osioon. Kuvat: Emilia Timperi

 

Pariisin messuille osallistuminen ei ole ainoa uusi asia tänä syksynä. Lanseeraamme monia uusia tuotteita, joista Tokka-korusarja on juuri julkaistu kotisivuillemme. Työstämme myös uusia kotisivujamme, joiden julkaisu toivottavasti on aivan pian edessä.

Upeaa syyskuuta kaikille!

Me valmistimme korusi – Fashion Revolution Week 2021

I made your jewellery kyltti korujen seassa puupöydällä. Taustalla Valonan työntekijän kädet.

Vaatevallankumous, muotivallankumous, koruvallankumous, designvallankumous. Vaikka muotiteollisuutta maailmanlaajuisesti haastavasta vallankumousliikehdinnästä käytetään eri ilmauksia eri painotuksin, ovat sen ajamat tavoitteet järkähtämättömästi samat: muuttaa muotialaa vastuullisempaan, läpinäkyvämpään ja oikeudenmukaisempaan suuntaan. Pyrimme myös Valonan toiminnassa kantamaan oman koivuvanerisen kortemme tähän suureen kekoon.

Riippumatta siitä, oletko vielä kuullut muotivallankumouksesta, saatat kuluttajana olla jo tärkeä osa sitä! Fashion Revolution haluaa muistuttaa, että jokaisen vaatteen, korun ja asusteen takana on oikeita ihmisiä. Se kannustaa ottamaan selvää, vaatimaan tietoa ja tekemään tiedostavia kulutusvalintoja. Siten tuodaan pikamuodin vieraannuttamat kuluttajat takaisin alkuperän äärelle. Vaikka tuote olisi kuinka pieni, kuten koru, sen tuotantoon osallistuvilla ihmisillä ja käytetyillä luonnonvaroilla on suuri arvo. Se unohtuu helposti alelaaria penkoessa tai verkkokauppoja klikkaillessa.

I made your jewellery kyltti korujen seassa puupöydällä. Taustalla Valonan työntekijän kädet.
Valonalla korut valmistetaan takuulla eettisesti. Kuvassa kootaan Säde 3 -korvakoruja. Kuva: Elina Mäntylä

Fashion Revolutionille on edelleen paikkansa

Huhtikuinen Fashion Revolution Week painostaa muotialan toimijoita kantamaan vastuunsa ihmisoikeus- ja ympäristöasioissa entistä vahvemmin ja läpinäkyvämmin. Tempaus järjestetään tänä vuonna jo kahdeksatta kertaa: osittain Bangladeshissa vuonna 2013 tapahtuneen traagisen vaatetehdasturman uhrien muistolle, osittain vetoomuksena ihmisten ja ympäristön oikeuksia edelleen polkevalle muotiteollisuudelle. Kahdeksassa vuodessa on eittämättä menty hurjasti eteenpäin: kansainvälisiä säädöksiä on kiristetty, turvallisuustarkastuksia on tehostettu, vastuullisuusraportointia on tehty läpinäkyvämmiksi, työntekijöiden oikeuksia on laajennettu ja kierrätettyjen materiaalien käyttö on yleistynyt. Ennen kaikkea tuntuu siltä, että kuluttajat vaativat yhä kovemmalla äänellä suurempaa ja laajempaa vastuunkantoa yrityksiltä.

Vihreätaustainen juliste jossa lukee "It's time for a revolution"
Fashion Revolutionia vietetään tällä viikolla maailmanlaajuisesti teemalla Rights, Relationships and Revolution (Oikeudet, vuorovaikutussuhteet ja vallankumous).

Mutta paljon työsarkaa on yhä jäljellä. Pikamuoti jatkaa suosiotaan ja kulutusjuhlan on povattu saavuttavan huippunsa heti koronapandemian helpotettua. Myös järkyttäviä ihmis- ja ympäristöoikeusloukkauksia paljastuu yhä edelleen. Hiljattain on uutisoitu lisää esimerkiksi Kiinan uiguurien pakkotyöoloissa tuotetusta puuvillasta. Myös verkkokauppojen palautusrumban kokoamat räsyjätevuoret kasvavat kasvamistaan. Nämä paljastukset raottavat näkymiä paitsi muotiteollisuuden yhä vallallaan oleviin toimintatapoihin ja riippuvuussuhteisiin, myös vastuullisuustekojen objektiivisen seurannan välttämättömyyteen. Sanojen vihreydellä ei ole merkitystä, jos todelliset teot ovat hämäränharmaita, verenpunaisia tai roskanruskeita. Siksi Fashion Revolutonin kaltaisella kampanjoinnilla on yhä suuri tarve luoda painetta.

Valona mukana vallankumouksessa

Valonalla vastuullisuus ja oikeudenmukaisuus on yritysarvojemme ytimessä. Siksi osallistumme jälleen muotivallankumoukseen ja osoitamme, että Valonalla juuri me olemme tehneet korusi. Kaltaistemme suomalaisten pienyritysten vastuullisuustekoja on helpompi seurata, taustoittaa ja myös kyseenalaistaa. Kotimaista suosimalla teet valinnan: tuet lähituotantoa ja lainsäädäntömme takaamaa ihmisarvoista tuotantoa. Valonan tapauksessa valmistus on lisäksi ympäristöystävällistä ja materiaalihävikkiä hyödyntävää. 

Vaatteiden lailla myös koruja ja sisustustuotteita valmistetaan kuitenkin yhä paljon maissa, joissa työvoima on halpaa ja eettisten normien seuraaminen haastavaa. Mitä isommasta ja kansainvälisemmästä yrityksestä kyse, sitä hämärämmäksi toiminta helposti menee. Tuotantoketjut pitenevät ja vastuuketjut monimutkaistuvat. Toisaalta isoilla yrityksillä pitäisi halutessaan olla paremmat mahdollisuudet seurata ja valvoa toimintojaan. 

Eettisiä toimintaperiaatteita pitää vaatia myös isoilta yrityksiltä. Siinä muotivallankumous ja esimerkiksi suomalaisen Eetti ry:n kaltaiset toimijat ovat avainasemassa taistelussa oikeudenmukaisemman yritysvastuun puolesta. Elämme maailmassa, jossa tieto todella tuo valtaa mutta myös velvoitteita. Meistä moni on etuoikeutetussa asemassa siinä, että nautimme valinnan vapaudesta. Voimme siten ryhtyä osaksi ratkaisua, valita varmasti vastuullisempi vaihtoehto ja tuoda osaltamme positiivista muutosta maailmaan.

Sininen puupala on leikattu isomman pisaranmuotoisen puisen palan keskeltä Valonan zero waste -mallistossa.
Valonan zero waste -mallistot pohjaavat tuotannossa syntyvän materiaalihävikin minimoimiseen. Tässä Pisara-kaulakorun keskiosasta saadaan Pilke-nappikorvakorut. Kuva: Liivia Pallas

Valonalla kannustammekin viettämään Fashion Revolutionia vuoden jokaisena viikkona, ei vain tähän aikaan huhtikuussa. On oikein vaatia suosikkimerkiltäsi vastuullisuutta toimintaketjujen läpinäkyvyydessä. On oikein saada tietää, miten, missä ja kuka tuotteesi on valmistanut. On oikein haluta varmistaa, että asusteesi on tehty reilusti, turvallisesti, ympäristön huomioiden ja ihmisarvoa kunnioittaen. On oikein välittää ihmisten ja maapallon hyvinvoinnista ja haastaa jatkuvan kasvun tavoittelua. 

Tule mukaan muotivallankumoukseen ja kysy: Who made my clothes? – kuka on valmistanut vaatteni? Who made my jewelry? – kuka on valmistanut koruni? Jälkimmäiseen voimme ainakin Valonalla vastata ylpeästi: “me!” Valonan vastuullisuussivulla pyrimme kertomaan mahdollisimman läpinäkyvästi toiminnastamme ja arvoistamme. Voit myös milloin vain kysyä meiltä lisää vaikkapa tekijöistä tuotteiden takana tai materiaalien alkuperästä. Keskustelemme näistä enemmän kuin mieluusti 💚 

Kaksi naista pitelee kylttiä I made your jewellery. Valonan tekijöitä osana Fashion Revolution 2021 kampanjaa.
Valonan Emilia ja Elina ovat tekijät korujen suunnittelun ja tuotannon takana.

Me olemme Elina Mäntylä, Valonan suunnittelija, ja Emilia Timperi, Valonan tuotantopajan hengetär. Meidän lisäksi Valonan tuotteiden valmistuksessa on mukana joukko yksittäisiä kotimaisia alihankkijoita, jotka valmistavat korujen ja sisustustuotteiden palat. Valonan tuotteet on suunniteltu, työstetty, kasattu ja pakattu yksi kerrallaan, kaksin käsin –  ja suunnattomalla rakkaudella.

Lue lisää tämän vuoden Fashion Revolutionista (englanniksi) https://www.fashionrevolution.org ja osallistu keskusteluun somessa käyttämällä tunnisteita: #vaatevallankumous #muotivallankumous #whomademyclothes #whomademyjewelry #fashionrevolution

Ollaan yhdessä osa muutosta!

Valon voitto pimeästä – Valonan pääsiäisvinkit

Puiset ja mustat pääsiäiskoristeet roikkuvat pajunkissa-asetelmassa

Viime viikonloppuna vietettiin kevätpäiväntasausta. Miten ihanalta tuntuukaan toivottaa kevät, valo ja lämpö taas tervetulleiksi tämän pitkän talven päätteeksi! Ilma on leudompi, illat vaaleampia, puun lehdet alkavat hiljalleen versota ja linnunlaulu tekee paluun. Lisääntynyt valo ja aurinko antaa energiaa, kohottaa mieltä ja luo säteillään toivoa ympärilleen. Kuulutkohan meihin, joita kevät innostaa myös pukeutumaan ja koristautumaan värikkäämmin ja kevyemmin? Kaikelle tälle tuntuu näinä kummallisina aikoina olevan yhä vahvempi tarve. Tämä blogipostaus tarjoaa katsauksen kevään suureen juhlaan, pääsiäiseen, liittyvään symboliikkaan ja historiaan. Postauksen lopussa annamme lisäksi värikkäitä vinkkejä pääsiäisen koristeluun Valonan tyylillä!

Kevään tuloa juhlistaa tärkeä juhlapyhä. Pääsiäinen on tutun kristillisen sanomansa ohella ilon ja valon juhla kuitenkin aivan kaikille. Ottaahan pääsiäisen aikaan kevät voiton talvesta, valo pimeästä. Pääsiäistä vanhempia pakanallisia juhlia onkin vietetty juuri kevätpäiväntasauksen ympärillä eri kulttuureissa ja eri aikoihin läpi historian. Niinpä valtaosa myös pääsiäisen kuvastosta liittyy jollain lailla luonnonilmiöihin, auringonvaloon, kevääseen ja hedelmällisyyteen – uuden elämän syntyyn. Esimerkiksi rairuohon vihreä väri välittää viestiä toivosta ja uudesta kasvusta. Korkeaan maljakkoon poimitut pajunkissat nuppuineen muistuttavat yhtä lailla luonnon heräämisestä uuteen elämään.

Puinen pääsiäismunakoriste roikkuu pajunkissan oksasta
Valonan pääsiäismuna on hyvin kevyt ja sopii siten kauniisti vaikka pajunkissasta roikkumaan. Kuva: Liivia Pallas


Pääsiäismunan monitahoinen symboliikka

Lähes kaikkialla pääsiäisen keskeiseksi symboliksi on kuitenkin muodostunut pääsiäismuna, jolla on monitahoisempi vertauskuvallinen merkitys kuin mitä pupun piilottamasta aarteesta voisi kuvitella. Tuttu arvoitus siitä, oliko muna ennen kanaa, kiehtoo yhä vain sukupolvia toisensa jälkeen. Se on yksi tapa pohtia omia juuriamme. Ihmiset ovatkin kautta aikojen pohtineet maailman syntyä juuri “alkumunan” kautta. Esimerkiksi kansalliseepoksessamme Kalevalassa maailman syntyä kuvataan Ilmattaren polvelta pudonneiden munien kautta. Munankuoren palasista muodostuivat kaikki maan ja taivaan kappaleet. Myös kiinalaisessa mytologiassa esiintyy sama alkumuna. Uskomuksen mukaan aikojen alussa maailmankaikkeus sisältyi munanmuotoisen pilveen, jonka keskellä jättiläinen Pan Gu nukkui tuhatvuotisia uniaan. Kun hän herättyään venytteli tokkuraisesti, hajosi munankuori ja maailmankaikkeuden palaset vapautuivat ja asettuivat paikoilleen.

Näistä muinaisista uskomuksista muodostui myös kristillisen nykyperinteen käsitys munasta; siitä tuli ikuisen elämän, ilon, kiitoksen ja riemun symboli. Munan kuori vertautuu Jeesuksen tyhjään hautaan, josta elämä murtautuu ylösnousemuksen muodossa ulos. Munasta kuoriutuva tipu symboloi puolestaan haudasta noussutta Kristusta. Erityisesti ortodoksiseen perinteeseen kuuluu punainen muna, joka symboloi Kristuksen vuodattamaa verta.

Puiset ja mustat pääsiäiskoristeet roikkuvat pajunkissa-asetelmassa
Puunväriset ja mustat koristeet ovat komeita minimalistisen tyylikkäässä pääsiäisasetelmassa. Kuva: Emilia ja Teemu Timperi


Monenkirjavaa koristelua

Eräs pääsiäisen iloista liittyy munien maalaamiseen ja koristeluun. Tämä perinne kulkeutuukin kaukaa, sillä jo etruskien haudoista 900-100 eaa on löydetty koristeltuja linnunmunia. Uskottiin, että jumalille lahjoitettu koristeltu muna karkottaisi pois pahan ja samalla turvaisi hedelmällisyyden, uuden kasvun, onnen ja menestyksen. Uskonnollisessa käytössä pääsiäismunien koristelusta on vanhinta tietoa 900-luvulta kreikkalaisista luostarikirjoituksista.

Värjättyjä munia koristeltiin hyvin pitkään vain erilaisin kuvioin, ja uskonnolliset aiheet tulivat yleisiksi vasta niinkin myöhään kuin 1800-luvulla. Aiheiksi päätyivät etenkin ortodoksisessa perinteessä ikonit, kirkot ja enkelit, mutta myös maallisemmat teemat kuten leikkivät lapset tai vaikkapa Venäjän hallitsijan kuvat olivat yleisiä. Venäjällä tsaarille itselleen varattiin kaikista kallisarvoisimmat ja upeimmat yllätysmunat, jotka yhä nykyään pitävät paikkaansa kenties maailman kuuluisimpina munina – Fabergén pääsiäismunat. Fabergén emaloituja, kultakuorisia tai jalokivin koristeltuja luksusmunia valmistettiin yhteensä vain 51. Itse asiassa niiden geometrisesta tyylistä on myös Valonan pääsiäismunakoriste saanut inspiraationsa, joskin hieman ekologisemmassa ja minimalistisemmassa hengessä! Lue lisää Valonan pääsiäismunan synnystä suunnittelijan Elinan kertomana.

Suomeen pääsiäismunat saapuivat juuri venäläisten ortodoksien mukana 1800-luvulla. Köyhässä maassa ei kuitenkaan koristeellisiin lasi- tai posliinimuniin yleensä ollut varaa, mutta onneksi niksit olivat tuolloinkin monet! Keksittiin, että kananmunista voitiin poistaa sisus puhaltamalla, jonka jälkeen ne värjättiin erilaisin kasvivärein, kuten sipulinkuorilla ja punajuuren mehulla. Ortodoksien myötä pääsiäismunien käyttö levisi hiljalleen myös valtaväestön piiriin, ja siten munien maalaaminen ja niillä koristeleminen tuli myös suomalaiseen pääsiäisperinteeseen jäädäkseen.

Kaksi tyttöä maalaavat pääsiäismunakoristeita pastelliväreillä
Valonan koristeista saa halutessaan hauskaa maalauspuuhaa pääsiäislomalle. Kuva: Emilia ja Teemu Timperi


Värjäyskokeiluista piristystä

Valonan puukoristeet ovat itsessään valmiita design-esineitä. Meiltä on kuitenkin kysytty, voiko niitä myös itse tuunata oman silmän ja sisustuksen värimaailmaan sopiviksi ja jos, niin miten. Päätimme tarttua tuumasta toimeen näin pääsiäisen kynnyksellä ja kokeilla itse kotikonstein värjäämistä! Valonan Emilia vietti viikonloppuna laatuaikaa tyttäriensä kanssa maalauspuuhissa. He kokeilivat eri värejä ja tekniikoita Valonan pääsiäismunakoristeeseen, ja mielestämme keväisen piristävät värikokeilut menivät oikein nappiin 💛 Puunvärisiin koristeisiin tarttuu mainiosti tavallinen vesiväri, jolla puun syyt jäävät kauniisti näkyviin. Vesiväreillä koriste-esine säilyttää paremmin alkuperäisen tuntunsa ja estetiikkansa. Akryylimaalikin toimii, mutta lopputulos on peittävämpi ja jäykempi. Tämä on oivaa puuhaa pääsiäispyhien aikaan myös lasten kanssa, mikäli kauniin puukoristeen tohtii värjätä itse.

Värikkäitä pääsiäismunakoristeet roikkuvat virpomisvitsasta, jossa värikkäitä höyheniä.
Takana roikkuu akryylivärillä maalattu muna, etualalla vesivärein maalattu. Vesiväreillä saat puun materiaalia kunnioittavan, ilmavamman lopputuloksen. Kuva: Emilia ja Teemu Timperi


Valonan pääsiäismunasta iloa kotiisi tai lahjaksi

Tuo pääsiäisajan sisustukseesi ripaus koivukristallin keveyttä Valonan pääsiäismunan muotoisella koristeella. Se on höyhenenkevyt koriste, jonka voi ripustaa kauniisti pajunkissan, virpomisvitsan tai vaikkapa keväisen kukka-asetelman oksaan. Saat asetelmasta oikein kauniin myös koivunoksilla. Pääsiäismunakoristetta on saatavilla myös mustana.

Tämä koriste on myös ihana tapa muistaa läheistäsi näin pääsiäispyhinä. Kun kohtaamiset ja näkemiset ovat tänä vuonna harvassa, voi pieni lahjayllätys ilahduttaa aivan erityisellä tavalla. Elegantti koriste kulkeutuu kätevästi ja nopeasti kirjepostina litteässä pakkauksessaan, kuten muutkin Valonan Koivukristalli-koristeet. Kirjoitamme mielellään mukaan lyhyen tervehdyksen lahjan vastaanottajalle, kunhan kerrot siitä erikseen tilauksen tiedoissa.

Valonan koriste postikortin kokoisessa kuoressaan, musta kynä päällä
Pääsiäismunakoristeet lähetetään kätevissä postikorttikuorissa. Kuva: Liivia Pallas


Valona toivottaa ystävilleen oikein iloista ja valoisaa pääsiäisen aikaa!

Lähteet:
https://www.ortodoksi.net/index.php/Pääsiäismuna
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/03/23/muna-paasiaisen-ja-uuden-elaman-symboli

Lempikorvakorut – Valonan Liivia esittelee kolme suosikkia

Nainen katsoo vasemmalle ja hymyilee. Päällään vihreät rengas korvakorut, vihreä pipo ja vihreä mekko.

 

Meillä on kaikilla omat mieltymyksemme ja lempparimme melkein asiassa kuin asiassa. Korujen käyttäjillä on omat tietyt lempikorunsa, joista on erityisen mielissään ja joita huomaa käyttävänsä useammin kuin mitään muuta. Me valonalaiset pääsemme päivittäin tekemisiin kauniiden puukorujen kanssa: ihmettelemme laserleikkaajalta saapuneiden puupalojen syitä, annamme osille hemmottelevia värikylpyjä, käsittelemme tuotekuvia pikselintarkasti ja asettelemme valmiit tuotteet lopulta ylpeästi pakkauksiinsa. Meille muodostuu siis jonkinlainen suhde jokaiseen korumalliin, mutta toisaalta olemme mekin korujen käyttäjinä vain ihmisiä lempikoruinemme. Tässä artikkelissa Valonan Liivia esittelee omat lempikorvakorut Valonan mallistosta ja kertoo, miksi juuri ne ovat hänen luottokorunsa. Voit lukea tästä Emilian ja tästä Elissan lempparikorvakoruista.

Korona-sarjan vihreät renkaat

Puunväriset Korona-sarjan rengaskorvakorut olivat yhdet minun ensimmäisistä Valonan koruista. Rakastuin Korona-korujen viime syksyn vihreään uutuusväriin ensisilmäyksellä,  sillä vihreä on lempivärini ja sopii silmieni väriin. Koronan renkaat ovat nappikorvakoruiksi näyttävät ja puun pinta tuntuu pehmeältä ihoa vasten. Valonan värjäystekniikan johdosta puun syyt eivät mene tukkoon, vaan puun satiininen pinta hohtaa sieltä läpi. Se näkyy kauniisti etenkin auringonvalossa. Käytän Koronan renkaita eniten arjessa, sillä minimalistisen designin takia ne sopivat yhteen hyvin erilaisten asujen kanssa. Tässä kuvassa yhdistin ne samansävyiseen lempipipooni, Myssyfarmin Muffi -pipoon.

Nainen hymyilee ja katsoo vasemmalle. Päällään bihreät rangas-korvakorut, vihreä pipo ja vihreä mekko

Luna 5

Luna 5 -korvakorut ovat minun suosikkijuhlakorvakoruni. Ne ovat tosi elegantit, näyttävät ja kevyet. Rakastan suuria korvakoruja. Tämän takia korvalehteni ovat aikaisemmin venyneet enkä voi käyttää enää isoja ja painavia korvakoruja. Valonan koruissa minua viehättääkin erityisesti kauneuden lisäksi niiden keveys ja laadukkaat hopeakoukut. Luna 5 -korvakoruihin liittyy myös erityinen muisto. Oltiin kuvaamassa Valonan koruja Uutelassa ja Luna-korujen kuvaamisen aikana kuu nousi tummansinisen meren ylle ja taivasta koristeli upeat värit. Joka kerta kun käytän näitä koruja, muistan sen hetken.

 

Nainen istuu kottikärryssä päällään värikäs mekko ja hymyilee. Hän esittelee lempikorvakorut, pitkät rengas korvakorut

Säde 3

Ostin nämä Säde 3 -korvakorut viime syksynä itselleni syntymäpäivälahjaksi. Ne ovat mulle hyvän mielen korvakorut. Minulla on eteisessä suuri, itse tekemäni korvakoruteline, jossa on yli 30 korvakoruparia. Otan telineestä joka aamu päivän fiilikseen ja väreihin sopivat korvakorut. Säde 3 -korvakorut onnistuvat aina piristämään päivääni niiden kevyellä helinällä, kauniilla väriyhdistelmällä ja tanssivilla liikkeillä. Lisäksi mulle on tärkeää, että näissä korvakoruissa on otettu huomioon ympäristö: niissä pyritään minimoimaan hukkajäte.

 

Nainen esittelee roikkuvat suosikkikorvakorut ja katsoo hymyillen horisonttiin

 

Liivian luova valokuvaajan kädenjälki näkyy Valonan ihastuttavissa valokuvissa sekä somepostausten pyörteessä. Liivia on ollut Valonan markkintointitiimiläinen vuodesta 2019.

  • Mitkä näistä kolmesta korusta ovat sinun suosikit?
  • Onko sinulla tietyt lempikorvakorut, jotka ilahduttavat vuodesta toiseen?

Ihanaa aurinkoista viikonloppua toivottaen,

Liivia ja muut valonalaiset

Jouluaattona laulu raikaa

24. luukku

24. luukku

Joulukalenterin 24. luukku

Strömsin kartano pimeydessä
Strömsin kartanon terassi kutsui pimeyden keskellä valollaan. Kuva: Liivia Pallas

Se on vihdoin täällä – jouluaatto. Lapsilla öiden laskeminen loppuu tähän ja aikuisilta puolestaan katoaa hiljalleen kiire. On vihdoin aika pysähtyä, ottaa etäisyyttä arjen aherrukseen, laskeutua joulun rauhaan ja nauttia rakkaiden läsnäolosta. Jos lapsilta sattuisikin tarttua hippunen aattojännitystä, muuttuu se lopulta joulupäivän ihanaksi verkkaisuudeksi ja suunnittelmattomuudeksi. Huolet ja velvoitteet heitetään hetkeksi taka-alalle, kun saa oikeutetusti levätä ja vain olla. Nostaa jalat sohvalle, kääriytyä pitkästä aikaa vilttiin kirjan kanssa ja nauttia tunnelmasta huuruavan glögikupposen kanssa. Ja vaikkapa pistää hieman joulun musiikkia soimaan?

Tänään on nimittäin aika avata Valonan joulukalenterin viimeinen luukku, jonka takaa paljastuu kolmen jouluisan kappaleen tervehdys. Laulu nostattaa takuulla joulumielen! Kutsuimme ihanan Lempikuoron kvintetin laulamaan jouluisaksi koristamallemme, kauniille Strömsin kartanon terassille. Tunnelma on lämmin ja iloinen, vaikka terassin ympärillä ripsottaakin eteläsuomalaiseen talvisäähän sopivasti pisaroita. Toivomme hartaasti, että toisen kappaleen unelma valkoisesta joulusta käy ensi vuonna toteen…

Jouluaattona
säv. P. J. Hannikainen
san. J. H. Erkko

White Christmas
säv. & san. Irving Berlin
sov. tuntematon

En etsi valtaa loistoa
säv. Jean Sibelius
san. Zacharias Topelius

Stage design: Valona (Elina Mäntylä, Emilia Timperi ja Liivia Pallas)
Lempikuoron kvintetti: Anni Jaalas, Eija-Mari Karjalainen, Ella Kähärä, Lotta Hyvärinen ja Elissa Shaw
Kamerat: Pyry Kantonen ja Liivia Pallas
Videon editointi: Elissa Shaw
Musiikin masterointi: Leo Niemi

Kiitos Helsingin kuvataidekoululle Strömsin kartanon lainasta!

Strömsin kartanon terassi koristeltiin jouluisesti himmelein ja tähtikuusin. Kuva. Liivia Pallas


Laulajamme ovat siis Lempikuorosta, joka on vuonna 2019 perustettu sekakuoro. Kuoron monipuolista ja korkeatasoista ohjelmistoon kannattaa tutustua heidän audiovisuaalisesti hienossa ensikonsertissa Uusi sointu. Konsertti löytyy Youtubesta ja on kuunneltavissa loppiaiseen asti tästä linkistä. Konsertin kuunteleminen on mitä rauhoittavinta joululoman tekemistä. Lempikuoro kuvaa toimintaansa rakkautena kuoromusiikkia kohtaan, kunnianhimoisena tekemisenä ja riemukkaana yhteisöllisyytenä. Valona tutustui Lempikuoroon ensimmäisen kerran äitienpäivänä järjestetyssä suloisessa puutarhakonsertissa ja siitä lähtien on laulullinen yhteistyö kutkutellut. Lempikuoro on siis ainakin Valonan lemppari! Lue lisää: www.lempikuoro.fi

Glögimukit ja piparit odottavat herkuttelijoita luokseen. Kuva: Liivia Pallas

Joulutervehdyksen myötä Valona haluaa kiittää kaikkia ystäviään menneestä vuodesta. Haluamme kannustaa kaikkia rauhoittumaan joulunvieton äärelle ja siksi emme esitä jouluaaton luukun yhteydessä kysymystä. Pelkät jouluntoivotukset riittävät hyvin.

Toivotamme oikein levollista joulua ja iloista uutta vuotta kaikille! 

Elina & Valonan tiimi

Laulutervehdys joulun odotukseen

numero 23 puinen latvatähti pöydällä ja taustalla hymyilevä nainen ja joulukuusi

numero 23 puinen latvatähti pöydällä ja taustalla hymyilevä nainen ja joulukuusi

Joulukalenterin 23. luukku

Kuuntele ja katsele Valonan lämmintunnelmainen joulutervehdys! Kutsuimme ihanan Lempikuoron kvintetin laulamaan jouluisaksi koristamallemme Strömsin kartanon terassille. Lyhdyissä palaa valo, kuusi loistaa tähtineen, mukeissa huuruaa glögi ja laulu siivittää joulutunnelmaan. Tämän päiväinen laulu on maistiainen joulutervehdyksestä, joka paljastuu kokonaisuudessaan joulukalenterin suurimman luukun takaa huomenna…


Jouluaattona
säv. P. J. Hannikainen
san. J. H. Erkko

Stage design: Valona (Elina Mäntylä, Emilia Timperi ja Liivia Pallas)
Lempikuoron kvintetti: Anni Jaalas, Eija-Mari Karjalainen, Ella Kähärä, Lotta Hyvärinen ja Elissa Shaw
Kamerat: Pyry Kantonen ja Liivia Pallas
Videon editointi: Elissa Shaw
Musiikin masterointi: Leo Niemi

Kiitos Helsingin kuvataidekoululle Strömsin kartanon lainasta!

 

5 naista laulaa joulutervehdyksen jouluisella terassilla
Ella, Anni, Elissa, Lotta ja Eikku nauttimassa glögiä jouluisella terassilla. Kuva: kuvakaappaus videolta

 

Lempikuoro on vuonna 2019 perustettu sekakuoro, jonka monipuolista ohjelmistoa kannattaa käydä kuuntelemassa audiovisuaalisesti hienossa ensikonsertissa Uusi sointu. Konsertti on kuunneltavissa loppiaiseen asti tästä linkistä. Lempikuoro kuvaa toimintaansa rakkautena kuoromusiikkia kohtaan, kunnianhimoisena tekemisenä ja riemukkaana yhteisöllisyytenä. Valona tutustui Lempikuoroon ensimmäisen kerran äitienpäivänä järjestetyssä suloisessa puutarhakonsertissa ja siitä lähtien on laulullinen yhteistyö kutkutellut. Lempikuoro on siis ainakin Valonan lemppari!
www.lempikuoro.fi

Huomenna jouluaattona on kalenteriluukusta luvassa koko joululaulukeikka Strömsin kartanon terassilta. Sen on kuultavissa koko joulun ajan.

  • Mikä on sinun suosikkijoululaulusi? Hyräiletkö mukana vai keskitytkö kuuntelemaan?
  • Jos kuusi kuuluu jouluperinteisiisi, onko se jo koristeltu vai vasta jouluaattona?

 

Puinen joulutähti, taustalla joulukuusi ja naishenkilö hymyilee
Ella laulamassa laulutervehdystä. Kuva: Liivia Pallas

 


Arvonta:

Arvomme kaikkien joulukalenterikeskusteluihin kotisivuillamme ja sosiaalisessa mediassa osallistuneiden kesken mieleiset korut joulun jälkeen. Arvonta suoritetaan niin, että arvomme ensin yhden 24:stä päivästä ja sitten sen päivän keskustelijoista yhden. Voit osallistua siis vaikka joka päivä. Kotisivuilla osallistut vastaamalla kysymykseen ja sosiaalisessa mediassa tarvitaan sen lisäksi tykkäys.


Kaunista joulun odotusta,

Elina & Valonan tiimi

Himmeli – valoja ja varjoja

Numero 22, talon seinällä näkyy isoja himmelin varjoja ja ikkuna, jossa on valo

Numero 22, talon seinällä näkyy isoja himmelin varjoja ja ikkuna, jossa on valo

Joulukalenterin 22. luukku

Joulukalenterin kolmanneksi viimeisessä luukussa pääset katsomaan Himmeli -valoteoksesta koostetun videon.

Tämä koronavuosi on ollut merkillinen myös Valonan kannalta. Yleensä olemme joulukuussa olleet kaksilla tai kolmilla kädentaito- ja designmessuilla yhtä aikaa ja kahdessa tai kolmessa eri kaupungissa. Tällä kertaa tilanne on ollut ihan toinen. Toiminnot ovat painottuneet nettiin, eikä meillä ole ollut mahdollisuutta samanlaiseen asiakkaiden kohtaamiseen kuin aikaisemmin.

Jotain hyvääkin tästä seurasi. Minulla oli hyvin aikaa uppotua mieluisaan valo-varjo-projektiin ja toteuttaakin se. Äitiyslomalla ollessani, olen ehtinyt katsella kattoon ja seiniin piirtyviä himmeleiden muotoja. Mietin, miten voisin jakaa tuon rauhoittavan liikkeen tunnun. Siitä lähti kehkeytymään tässä videolla näkyvä valoteos. Se sijaitsee Valonan pajan ja kotitaloni seinällä. Kuvan ikkuna on yläkerran naapureiden ikkuna, jonka he ystävällisesti antoivat käyttööni.

Valoteos oli nähtävillä kahden tunnin ajan 13.12.2020.

Oli kiva yllättää naapureita ja ohi kulkevia ihmisiä. Moni tuli mukaan luomaan himmeleiden varjoja seinälle ja siten osaksi valoteosta. Tämä oli pienimuotoinen Lux Marjaniemi, jos ei nyt aivan Lux Helsinki (joka peruuntui Koronan takia).

 

 

 

 

  • Asteikolla 1-10, kuinka levolliseksi koet olosi juuri tällä hetkellä?
  • Mikä lisäisi levollisuuden tunnetta (jos sitä kaipaat)?

 


Arvonta:

Arvomme kaikkien joulukalenterikeskusteluihin kotisivuillamme ja sosiaalisessa mediassa osallistuneiden kesken mieleiset korut joulun jälkeen. Arvonta suoritetaan niin, että arvomme ensin yhden 24:stä päivästä ja sitten sen päivän keskustelijoista yhden. Voit osallistua siis vaikka joka päivä. Kotisivuilla osallistut vastaamalla kysymykseen ja sosiaalisessa mediassa tarvitaan sen lisäksi tykkäys.


Levollista joulun odotusta,

Elina

Kuinka koristella adventti- ja joulupöytä kynttilöillä ja tähdillä

Asetelma neljästä adventtikynttilästä ja puisista tähdistä valkoisella vadilla

Asetelma neljästä adventtikynttilästä ja puisista tähdistä valkoisella vadilla

Joulukalenterin 20. luukku

Adventin ja joulupöydän kruunaavat kynttilät ja tähdet

“Nyt syttyy neljäs kynttilä, jo valo laajenee.” Miten ihanaa onkaan valon lisääntyminen. Emme käytä siihen suuria spotteja vaan pieniä kynttilän liekkejä. Valo on ihanaa pimeän keskellä. Adventtikalenterimme 20. luukku aukeaa ideaan siitä, miten joulupöydän tai adventtipöydän voi koristaa kynttilöillä ja tähdillä.

Videossa ei ole musiikkia. Mutta miten olisi, jos laittaisit jouluradion soimaan taustalle. 

Asettele kynttilät suurelle vadille, adventin aikaan neljä, jouluna niin monta kuin haluat. Pariton määrä on harmonisempi kuin parillinen. Esimerkiksi 3 tai 5 mielummin kuin 4., joka tosin sopii adventtikynttilöiden ideaan. Viimeistään kun adventtikynttilät ovat palaneet loppuun, suurelle vadille voi asetella eri korkuisia paksuja kynttilöitä. Väliin sopivat kauniisti Valonan puutähdet ja latvatähdet. Muistathan pitää ne kuitenkin riittävän etäällä kynttilöistä. Tuijan oksa sopii myös vadin reunalle tai kynttilöiden juurelle. Minimalistinen on kaunista, mutta toki joukkoon voi lisätä runsautta vaikka pienillä joulupalloilla.

Advent candles and wooden star and christmas tree topper on a plate
Adventtikynttilät, pieni puutähti ja pieni latvatähti. Kuva: Elina Mäntylä

 



Tässä asetelmassa tähdet ovat Valonan. Löydät ne täältä.
Keraaminen vati on Valkoiselta puulta ja
Adventtikynttilät Claes Ohlsonilta
Naapuria kiitämme tuija-aidan oksasta 😉

 

Mikä tällä hetkellä tuo ilahduttavinta valoa kotiisi?

 


Arvonta:

Arvomme kaikkien joulukalenterikeskusteluihin kotisivuillamme ja sosiaalisessa mediassa osallistuneiden kesken mieleiset korut joulun jälkeen. Arvonta suoritetaan niin, että arvomme ensin yhden 24:stä päivästä ja sitten sen päivän keskustelijoista yhden. Voit osallistua siis vaikka joka päivä. Kotisivuilla osallistut vastaamalla kysymykseen ja sosiaalisessa mediassa tarvitaan sen lisäksi tykkäys.


Ihanaa adventtisunnuntaita, 

Elina

Kuinka kootaan himmeli seitsemässä minuutissa

Joulukalenterin 19. luukku

Onko himmeli helppo koota?

Yhdeksännentoista luukun kohdalla vastaamme videolla kysymykseen, onko himmeli vaikea koota. Tai miksipä ei suoraan siihen, onko se helppo. Se nimittäin on. Valonan koivuhimmeleiden mukana on visuaalinen ohje, jota seuraamalla himmeli on kätevä koota. Pakkauksessa on mukana kaikki tarvittava. Tai no sakset ja jonkinlainen mittausväline lankojen leikkaamista varten voi olla paikallaan.

Katso tästä videolta, kuinka Valonan muotoilija Elina Mäntylä kokoaa himmelin seitsemässä minuutissa. Video on nopeutettu niin, että kokonaiskesto on n. puolitoista minuuttia.

 

Tämän päivän luukussa ei olekaan suoranaista kysymystä vaan pyyntö kommentoida jotain mukavaa!

 


Arvonta:

Arvomme kaikkien joulukalenterikeskusteluihin kotisivuillamme ja sosiaalisessa mediassa osallistuneiden kesken mieleiset korut joulun jälkeen. Arvonta suoritetaan niin, että arvomme ensin yhden 24:stä päivästä ja sitten sen päivän keskustelijoista yhden. Voit osallistua siis vaikka joka päivä. Kotisivuilla osallistut vastaamalla kysymykseen ja sosiaalisessa mediassa tarvitaan sen lisäksi tykkäys.


Ihanaa joulunaikaa käsillä tekemisen merkeissä,

Elina

Toiset kolme lempikorua – Valonan Elissa esittelee omat suosikkinsa

Joulukalenterin 18. luukku

Meillä on kaikilla omat mieltymyksemme ja lempparimme melkein asiassa kuin asiassa. Korujen käyttäjillä on omat tietyt lempikorunsa, joista on erityisen mielissään ja joita huomaa käyttävänsä useammin kuin mitään muuta. Me valonalaiset pääsemme päivittäin tekemisiin kauniiden puukorujen kanssa: ihmettelemme laserleikkaajalta saapuneiden puupalojen syitä, annamme osille hemmottelevia värikylpyjä, käsittelemme tuotekuvia pikselintarkasti ja asettelemme valmiit tuotteet lopulta ylpeästi pakkauksiinsa. Meille muodostuu siis jonkinlainen suhde jokaiseen korumalliin, mutta toisaalta olemme mekin korujen käyttäjinä vain ihmisiä lempikoruinemme. Tässä artikkelissa Valonan Elissa esittelee omat suosikkinsa Valonan mallistosta ja kertoo, miksi juuri ne ovat hänen luottokorunsa.

Emilia esitteli omat lempparinsa 15. luukussa, kurkkaa sitäkin!

Lempikoru #1: Punaiset 3D-Kristallit

Nämä sirot mutta silti kovin näyttävät 3D-Kristalli-korvakorut ovat etenkin näin joulunaikaan ehdoton lempparini. Kristalli on sävyltään suorastaan herkullisen syvän punainen. Korun kolmiulotteinen muoto tuo mieleen kivasti joulukuusenkoristeen samalla, kun sen pitsimäinen ja herkkä olemus muistuttaa aitoa kristallia. Rakastan miten Valonan korujen värjäystapa antaa puumateriaalille tilaa ja säilyttää sen eläväisen pinnan. Tässä puukorussa se tulee hienosti esiin.

Tummahiuksinen nainen hymyilee, vihreä paita, punaiset kristalli-korvakorut
Punaiset korvakorut sopivat erinomaisesti joulunpunaisten huulien kanssa. Kuva: Liivia Pallas

 

Lempikoru #2: Pieni musta 2D-Pisara

Pidän 2D-Pisara-korvakorusta juuri sen pisaran muotoisen mallin takia. Olen luontoihminen, metsissä ja tuntureilla samoilija, ja sitä kautta vesi on minulle elementtinä tärkeä. Pisara-korumalli muistuttaa siitä tyylikkäällä tavalla. Korua olisi myös kauniina vedensinisenä, mutta sitä väriä en oikein osaa pitää. Tämä turvallinen musta menee mukavasti monen eri tyylin kanssa ja on myös kivan yksinkertainen ja graafinen. Ne ovat siis sopivat korvakorut niin arkeen kuin juhlaankin. Minulle tummatukkaisena nämä mustat Pisarat pääsevät parhaiten oikeuksiinsa hiukset kiinni.

Hymyilevä nainen katsoo sivulle, korvissa mustat korvakorut
Mustat korvakorut ovat helppo valinta arjessa, sillä ne menevät minkä asun kanssa tahansa. Kuva: Liivia Pallas

 

Lempikoru #3: Säde 3

Säde 3 oli ensimmäinen Valona-koruni ja ehkä myös siksi niin rakas. Kolmivärisyys sekä rengasketjujen liikehdintä tuo leikittelevällä tavalla koruun eloa. Pidän roikkuvista korvakoruista etenkin juhlapukeutumisessa, mutta Säteet menevät helposti minulla myös arjessa. Pyöräilen paljon ja olen monesti ihmetellyt, miten nämä korvikset ovat pysyneet ehjinä, kun sähellän kypärän, kasvomaskin ja kuulokkeiden kanssa. Ihan kaikkia riippuvia korvakoruja ei sillä tavoin voi käyttää. Voin siis täysin puolueettomasti todistaa, että nämä korut kyllä kestävät kovaakin käyttöä!

Nainen nauraa, roikkuvat Säde-korvakorut kolmella renkaalla heiluvat korvissa. Elissan lempikorut.
Säde 3 heiluu ja helisee ihanasti pään liikkeiden mukana.Kuva: Liivia Pallas

 

Elissa aloitti Valonalla syksyllä 2020 ja on siten tuorein valonalainen. Hän on titteliltään “digikehittäjä” ja työskentelee sisäisten kehitysprojektien lisäksi ulkoisten viestintätehtävien parissa. 

Olipa mukava esitellä teille hieman Valonan porukkaa ja suosikkikorujamme! Kevään mittaan tuomme esiin myös loput Valonassa puuhaavat tekijät, mutta vielä heitämme pallon sinulle: 

  • Millaisia koruja kannat nimenomaan joulunaikaan?
  • Mikä on lempikorusi tarina?

Arvonta:

Arvomme kaikkien joulukalenterikeskusteluihin kotisivuillamme ja sosiaalisessa mediassa osallistuneiden kesken mieleiset korut joulun jälkeen. Arvonta suoritetaan niin, että arvomme ensin yhden 24:stä päivästä ja sitten sen päivän keskustelijoista yhden. Voit osallistua siis vaikka joka päivä. Kotisivuilla osallistut vastaamalla kysymykseen ja sosiaalisessa mediassa tarvitaan sen lisäksi tykkäys.


Ihanaa joulunaikaa lempiasioidenne parissa,

Elissa ja muut valonalaiset

Hemmottele itseäsi – osta joulun kaunein joululahja itsellesi

Joulukalenterin 16. luukku

Sinulle, joka laitat joulun kotiin, valmistelet ruoat, katat pöydät, etsit kaikille lahjat, siivoat vähän joka välissä ja samalla pidät arkea kasassa. Sinulle kuuluu kiitos. Vaikka tekisit sen kaiken täydestä sydämestä, rakkaudesta ja kutsumuksesta, etkä edes odottaisi kiitosta, olet kiitoksen ansainnut. Mitä jos hemmottelisit itseäsi ja hankkisit joulun kauneimman joululahjan itsellesi? Koska sinä olet ihana.

Mitä naiselle lahjaksi – erään porakoneen opetus

Kun Valona oli vielä aivan tuore yritys, tein joulua ennen töitä lähes yötä päivää. Messut ja tilaukset veivät kaiken liikenevän ajan. Tuntui silloin aivan hyvältä tehdä niin paljon töitä. Tiesin, että jouluna lepäisin. Eihän se ollut järkevää, että kohtelin itseäni kuin konetta. Mutta se olisi vain hetken. Haaveilin, että jouluaattoiltana käpertyisin sohvalle glögimukin kanssa uusi pehmeä pyjama päälläni, tai kirja kädessäni. Jotain sen tapaista pehmeästi sielua silittävää kuvittelin siihen sisältyvän. Suvussamme annettiin joululahjat tuolloin niin, että sain yhden paketin. Näin jälkikäteen kyseiseen pakettiin kieltämättä tuli vähän turhan paljon odotuksia, kun en ollut huomioinut itseäni yli kuukauteen.

Aattoillan lahjapaketissani oli sähköporakone.

 


Porakone oli työhöni liittyvä käytännöllinen asia. Mutta minulle, joka vain kaipasin lepohetkeä, hemmottelua ja työkiireiden taakse jäämistä, porakone tuntui siinä hetkessä yrittävän sanoa minulle, että olen vain työtä varten, kone itsekin.

Tasapainottavana tekijänä porakoneen kanssa samassa paketissa oli myös pehmeä villahuivi ja -lapaset. Laitoin huivin kaulaani, lapaset käsiini ja käperryin sohvalle. Luimistelin sieltä porakoneelle. Olihan se kätevä. Minulla tai pienellä käsityöyritykselläni ei ollut porakonetta. Harmitti, että mokoma asia harmitti. Pora oli tarpeellinen. Ja kaiken kukkuraksi se oli innostuneen lahjan antajan täydestä sydämestä antama lahja. Miten hän olisi voinut tietää, että oikeastaan halusin vain jotain hemmottelevaa. Olinhan innostunut työstäni, jota tein paljon.

Onneksi kaulahuivi oli pehmeä.

Nainen katsoo merelle puukorvakorut ja mekko yllään
On ihan ok kohdella itseä hyvin ja lempeästi. Korona- ja Luna korut keskiviikon ja torstain -15% koodilla: ihanalle2020

 

Lempilahja omaan pakettiin

Tuo sähköporakone on käytössä edelleenkin. Nykyään osaan jo yhdellä kädellä porata helpoimmat reiät. Porakone on rakas työväline ja hauska muisto. Olen kuitenkin oppinut sen, että en jätä kenenkään toisen varaan sitä, saanko jouluna kokea himpun ihanuutta. Siksi joka vuosi paketoin itselleni jotain, mistä tiedän saavani hivenen hemmottelun tunnetta. Sen päälle kaikki lahjat ovat ilahduttavia. 

Jos sinä olet viime viikot tai kuukaudet tuskin ehtinyt pysähtymään itseesi ja kohtelemaan itseäsi lempeästi, on sen aika. Koska olet ihana. Koska olet sen ansainnut. Koska kukaan meistä ei ole vain toisia varten, ei lapsia, puolisoa, työtä tai opintoja varten. Eikä kenenkään toisen tarvitsekaan tietää, mikä olisi sinulle se ihanin lahja. Riittää, että sinä tiedät.

Miten olet viimeksi kohdellut itseäsi hemmotellen ja lempeästi? Kaipaatko sellaista? Entä oletko hankkinut itsellesi joululahjaa?


Arvonta:

Arvomme kaikkien joulukalenterikeskusteluihin kotisivuillamme ja sosiaalisessa mediassa osallistuneiden kesken mieleiset korut joulun jälkeen. Arvonta suoritetaan niin, että arvomme ensin yhden 24:stä päivästä ja sitten sen päivän keskustelijoista yhden. Voit osallistua siis vaikka joka päivä. Kotisivuilla osallistut vastaamalla kysymykseen ja sosiaalisessa mediassa tarvitaan sen lisäksi tykkäys.


Tarjous:

Hemmottelun avuksi kaikki Korona- ja Luna-sarjan korvakorut -15% keskiviikon ja torstain (16.-17.12.) ajan koodilla: ihanalle2020

 

Ihanaa hemmottelevaa joulun aikaa

Elina

Kolme lempparia – Valonan Emilia esittelee luottokorunsa

Joulukalenterin 15. luukku

Korujen käyttäjillä on yleensä omat tietyt lempikorunsa, joista on erityisen mielissään ja joita huomaa käyttävänsä useammin kuin mitään muuta. Me valonalaiset pääsemme päivittäin tekemisiin kauniiden koivukorujen kanssa: ihmettelemme laserleikkaajalta saapuneiden puupalojen syitä, annamme osille hemmottelevia värikylpyjä, käsittelemme tuotekuvia pikselintarkasti ja asettelemme valmiit tuotteet lopulta ylpeästi pakkauksiinsa. Meille muodostuu siis jonkinlainen suhde jokaiseen korumalliin, mutta toisaalta olemme mekin korujen käyttäjinä vain ihmisiä lempikoruinemme. Tässä artikkelissa Valonan Emilia esittelee omat suosikkinsa Valonan mallistosta ja kertoo, miksi juuri ne ovat hänelle kaikista mieluisimmat.

Mustat pitkät Halo-korvakorut

Nämä Halo-korvakorut ovat minulle tärkeät, koska ne ovat ensimmäiset Valonalta ostamani korut. Tein aikoinaan töitä Valonalle ensin alihankkijana, ja kun olin tovin valmistanut näitä pitkiä Haloja, ihastuin niihin lähtemättömästi. Ne on siis minulla ollut pisimpään kaikista Valonan koruista, ja käytän niitä rohkeasti ihan minkälaisten asujen kanssa vaan. Pidän aina lyhyitä hiuksia, ja siksi tämän kaltaiset näyttävät puukorvikset sopivat minulle.

Lyhyttukkaisella naisella pitkät mustat Halo-korvakorut
Pitkät Halo-korvakorut sopivat lyhythiuksiselle erityisen hyvin. Kuva: Liivia Pallas

Korona-sarjan musta rengaskorvakoru ja kaulakoru

Korona-sarja viehättää minua monesta syystä. Se on muotokieleltään graafinen ja selkeä, ja siinä toteutuu mielestäni parhaiten Valonan zero waste -ajattelu, jossa minimoidaan hävikkimateriaali. (Lue lisää Valonan zero waste-periaattesta tästä) Korona-nappikorvakorussa on mielestäni kiva kiinnitysmekanismi, jolla koru asettuu suoraan korvaa vasten. Tämä mekanismi on Valonan oman kehittelytyön tulosta, eikä tällaista mekanismia rengaskorvakoruissa juuri näe. Korona-kaulakorussa on ihanaa, että se on niin näyttävä mutta samalla älyttömän kevyt. Mustasta väristä olen alkanut pitää sen myötä, kun tyylini on muuttunut minimalistisemmaksi. Tämä kaulakoru näyttää todella upealta esimerkiksi valkoisen pellavapaidan kanssa, mutta se erottuu jännästi myös mustasta taustasta, kuten kuvasta näkyy.

Hymyilevä nainen mustalla paidalla ja liilalla neuleella, mustat rengaskorvakorut, musta rengaskaulakoru
Korona-sarjan mustat korut ovat näyttäviä myös tumman asun kanssa. Kuva: Liivia Pallas

Säde 3

Säde 3 oli tämän kevään uutuustuote, ja suhtauduin siihen ensin skeptisesti. Minua epäilytti korun monivärisyys, joka ei välttämättä olisi niin käytännöllinen eriväristen asujen kanssa. Epäluuloni osoittautuivat kuitenkin turhiksi. Otin korvakorut kesälomalla koekäyttöön ja kas kummaa, päädyinkin pitämään niitä lähestulkoon koko kesän! Ne sopivat kaikkiin kesäasuihini niin hyvin. Parasta näissä korvakoruissa on niiden ääni, kun puurenkaat helisevät vienosti toisiaan vasten.

Nainen katsoo sivulle, korvassa roikkuva korvakoru kolmella renkaalla
Säde 3 leikittelevät hauskasti pään liikkeen mukana. Kuva: Liivia Pallas

 

Emilia pyörittää Valonan työpajaa korvaamattomalla draivilla. Hän on ollut osa Valonaa vuodesta 2018  ja toimii myynnin, tuotannon ja toimituksen tehtävien parissa.

Vielä yhdessä tulevassa luukussa esittelemme lisää valonalaisten suosikkeja, mutta tässä vaiheessa heitämme pallon teille:

  • Onko sinulla jo suosikkikorua Valonalta? Jos ei, mitkä korut voisivat mahdollisesti sellaisiksi tulla ja miksi? 
  • Mikä tekee korusta sinulle erityisen mieleisen?

Arvonta:

Arvomme kaikkien joulukalenterikeskusteluihin kotisivuillamme ja sosiaalisessa mediassa osallistuneiden kesken mieleiset korut joulun jälkeen. Arvonta suoritetaan niin, että arvomme ensin yhden 24:stä päivästä ja sitten sen päivän keskustelijoista yhden. Voit osallistua siis vaikka joka päivä. Kotisivuilla osallistut vastaamalla kysymykseen ja sosiaalisessa mediassa tarvitaan sen lisäksi tykkäys.


Ihanaa joulunaikaa lempikorujenne parissa,

Emilia ja muut valonalaiset