Valonan joululahjavinkit live-lähetyksessä

Joulukalenterin 12. luukku

Mikä olisi paras joululahja juuri sille tärkeimmälle lahjan saajalle? Tai kaukana asuvalle ystävälle? 12. luukku antaa vinkit ihaniin joululahjoihin.

Tämä on ollut meille Valonan väelle todella erikoinen joulusesonki, niin kuin monelle muullekin yritykselle. Olemme tottuneet tapaamaan asiakkaita, kuulemaan kommentteja ja kertomaan tuotteista kasvokkain. On ollut itsestään selvää nähdä ihastuneet ilmeet ja huomata, kuinka hyvältä asiakkaasta tuntuu löytää korut, jotka tuovat esiin hänen parhaat piirteensä. Nyt emme sitä näe, emmekä pääse juttelemaan tuotteista. On kuitenkin eri asia kuulla ja nähdä kuin lukea tuoteselostuksia. Siksi päätin kantaa oman korteni kekoon joululahjaostosten helpottamiseksi ja kertoa tuotteista livelähetyksessä.

Annan parhaat vinkkini siitä, millainen koru kannattaa ostaa vaimolle, millainen lahja ystävälle, Suomi-fanille ja vaeltajalle. Kerron myös mitä lahjoja Valonalta löytyy miehille, iäkkäämmille naisille, minimalisteille, sisustusintoilijalle ja näyttävien korujen ystäville. Samalla kerron hieman tarinoita tuotteiden takaa ja suunnittelijan näkökulmasta.

Tapahtuma on livelähetys Facebookissa la 12.12. klo 12. Löydät sen tallenteen tästä.

Elina Mäntylä kokoaa hymyillen puista himmeliä
Muotoilija Elina Mäntylä kokoaa koivuhimmeliä. Lauantaina luvassa lahjavinkkejä. Kuva: Liivia Pallas

 

Joko olet aloittanut joululahjojen hankkimisen?
Entä mikä olisi sinulle mieluisin lahja Valonalta?
Kerrothan kommentteihin.


Arvonta:

Arvomme kaikkien joulukalenterikeskusteluihin kotisivuillamme ja sosiaalisessa mediassa osallistuneiden kesken mieleiset korut joulun jälkeen. Arvonta suoritetaan niin, että arvomme ensin yhden 24:stä päivästä ja sitten sen päivän keskustelijoista yhden. Voit osallistua siis vaikka joka päivä. Kotisivuilla osallistut vastaamalla kysymykseen ja sosiaalisessa mediassa tarvitaan sen lisäksi tykkäys.


 

Ihanaa joulun odotusta ja kutkuttavaa lahjatunnelmaa,

Elina

 

TILAA UUTISKIRJEEMME

Saat 10% alennuksen
ensimmäisestä tilauksestasi

PIKAINEN KEVÄTALE -20% yli 60e tilauksiin. koodi/code: DESIGN20 - QUICK SPRING SALE for orders over 60e

X

X

Tilaa uutiskirje

Sukella Valonan maailmaan ja tilaa uutiskirjeemme! Lähetämme kuulumisiamme uusista tuulista ja tuotteista aina silloin tällöin. Lisäksi saat -10% alennuksen ensimmäisestä tilauksestasi. Tervetuloa <3